Mikä yksinolossa ja -elossa on paskinta? Se, kun on väsynyt, tai kokenut päivässään kovia tai kun elämä käy raskaaksi tai muuten vaan hormonit heittelee ja on se reppana-olo. Tiedätte. Ei ole ketään kenen kainaloon käpertyä piiloon pahalta maailmalta. Ei ketään joka paijaisi ja pussaisilisi päivän pettymykset paremmiksi. Ehei...yksin saat hoitaa kaiken. Ja olla tässä tapauksessa ilman. Tyydyttävä kohtaloonsa.
Ja juuri niinä päivinä koira on pureksinut sohvakankaan rikki tai paskonut lattialle (jos olisi koira), tai tiskikone laukeaa, vaikka olet yrittänyt sitä jo kerran korjata. Huomaat rättiväsyneenä kaupan kautta kotiin raahautuessa, että olet unohtanut Tortilla-paketin ostamatta, juuri kun olit luvannut lapsille tortilloita. Posti tuo kerrassaan monta kuorta ja ne ovat kaikki laskuja. Jopa sellaisia joiden synnyn ja olemassaolon olet jo unohtanut. Pitikö nekin ostaa kortilla???
Se on justiinsa niin. Samaisena aamuna olet tajunnut, että hame, jonka juuri alkukesästä ostit, ei mene päälle tai jos meneekin, se näyttää aivan karsealta makkarankuorelta. Ja oikeastaan kun tarkemmin katsot peiliin, näet jäätävän tyvikasvun ylikasvaneessa, kesän keltaiseksi haalistamassa hapsenkakan kuivaksi muuttuneessa kuontalossasi. Eikä ne kesän mukanaan tuomat kilot nyt ihan hirveästi kaunista. Ainoa ilo on se, että rypyt ovat silentyneet. Koska posket ovat niiin pyöreät. Niin. Elämä on. Tällaista välillä. Ei aina vain pelkkää ruusuilla tanssimista.
Mutta jos oikein tarkkaan miettii, niin kaikki on oikeasti oikein hyvin. Reppana kaipais vaan vähän syliä. Jos tiedätte, että varasylipalvelua joku tarjoaa, hihkaiskaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti