Tänään oli ihana päivä. Sain viettää sen rakkaan harrastukseni ja ihanien ystävieni seurassa maastovaeltaen sotiemme sankareiden, upeiden, vahvojen Suomen hevosten kanssa Lohjan upeissa metsä- ja peltomaisemissa. Ovatkohan nämä nöyrät raatajat saaneet osakseen sen arvostuksen, joka heille kuuluu? Ilman heitä ja tämän hevosrodun nöyrää periksiantamattomuutta ja sitkeyttä olisimmeko pärjänneet? Upea eläin. Niin lempeä, niin vankka, niin suomalainen.
Sateen raikastama luonto tuoksui voimakkaasti. Milloin haistoin nokkosen, milloin Tuomen vahvan tuoksun tai uutuuttaan hehkuvan koivikon. Koivussa on jotain perisuomalaista ja maagisen kesäistä.
Valko-mustat rungot heleän uutukainen vihreys lehdillään. Aakea suomalainen peltomaisema taustallaan. Suomi-romantiikkaa parhaimmillaan ja kauneimmillaan. Sielu lepää.
Kavioiden kopse kovalla hiekkatiellä. Laukkasuorilla lentävä rapa ja naisten heleä nauru, kun katsomme toistemme ilon ja mudan värittämiä kasvoja.
Onni. Se on siinä hetkessä. Kesässä, ystävissä ja hevosissa niiden ahmiessa aina sopivan hetken tullen vihreää, tuoretta ruohoa kupuunsa. Tai riipiessään tuoreita koivunlehtiä aina ratsastajan huomiokyvyn herpautuessa. Mikään tauko ei ole liian lyhyt nopealla ruokailulle.
Kovalevy on taas nollattu. Endorfiinitasot täynnä. Kotona odottaa lasten akrobatiaesitys ja ystävien kanssa tehtävät lomasuunnitelmat. Kiitos, kun olette. Teette lomastani odottamisen arvoista.
Otan iltapäivän viimeiset auringonsäteet itseeni ja katselen salaa kuinka siskokset ovat kerrankin sovussa, harjoittelevat yhteistä ohjelmanumeroa ja juttelevat keskenään kuin ystävät ikään. Sydäntä riipaisee. Kyynel pyrkii väkisin silmäkulmaan. Elämä - olen kiitollinen tästä päivästä ❤️❤️❤️ Ja siitä, että vaikka otat, myös annat. Lupaan tarttua näihin hetkiin ja myös nauttia, kun annat. Kesä on tässä ja nyt. Kuten elämäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti