Pitkästä aikaa luonto saa sitä mitä se janoaa. Olen viime aikoina paljon pohtinut sitä mikä kaiken tarkoitus on. En tiedä sitä vielä. En tiedä sitä tälläkään kertaa. Nyt vain sataa. Kaatamalla.
Kirjoitin eroni aikaan kirjaa. Tai oikeastaan se ei ollut kirja vaan terapiaa. Kaiken paskan ulos suoltamista. Vaiheita eletyn elämän varrelta.
Kaivan sen tänään esiin. En ole koskenut siihen yli kahteen vuoteen. En ole kyennyt enkä halunnut. Nyt on sen aika. Ja aikaa. Alan lukea. Pala palalta kertaan matkaani sisältyviä vaiheita, jotka ovat muovanneet minua minuksi. Kaikilla niillä vaiheilla on ollut tarkoituksensa ja siksi olen se mikä tänä päivänä olen. Matka on vielä kesken, onneksi. Mutta sade kuuluu siihen kuin aurinkokin. Aina se on lopulta tullut.
Kuten eräs hieman kadoksissa ollut ystäväni tänään minulle niin osuvasti kirjoitti:" Elämä on seikkailu ja matka. Yritetään molemmat säilyttää uteliaisuus siihen mitä sen varrelle osuu. Osa kokemuksista varmasti hiertää hetken kivenä kengässä mutta saamme varmasti myös tuntea auringon lämmittäviä säteitä. Voimia kävellä hetken hiertävillä kengillä <3 " Jatkan tarinani lukemista. Löydän kertomuksestani vanhan blogi-tekstiniK, joka päättyy tähän lauseeseen: " Relationships last long not because they´re destined to last long. Relationships last long because two brave people made a choice...to keep it, fight for it and to work for it". Olen tehnyt päätöksen. Me olemme tehneet. Vaikkei ole edes torstai, niin tiistaikin voi olla toivoa täynnä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti