Pitää olla koko ajan tavoittelemassa jotain parempaa, syvempää, enemmän. Eikä vain tavoitella, vaan myös osoittaa, että toteuttaa, tekee, ponnistelee, haastaa.
Lähes kaikki tai ainakin hyvin monet meidän tämän ajan ihanteet liittyvät kehoon, ulkonäköön, hyvinvointiin, aikaansaannoksiin, itsensä ylittämiseen tai ylipäätään jonkinlaisiin saavutuksiin. On ne sitten fyysisiä tai henkisiä, pääomalla mitattavia tai muuten vaan arvostettuja meriittejä. Haemme arvostusta ja hyväksyntää, pelkäämme torjuntaa. Ne paineet ovat jollain tavalla läsnä meidän kaikkien elämässä ja koskettavat. Siksi tuntuu, että ihan tavallinen elämä ei tunnu enää riittävän kenellekään.
Sen saman näkee heijastuvan niin parisuhteisiin kuin parin hakuunkin.
Otetaan esimerkki jälkimmäisestä. Tämän ajan ilmiö, Tinder tai nettideittailu yleensä. Tavallisen kiva, ok, mukiinmenevä, karsee, hyi olkoon. Peukkua vasemmalle, uutta pukkaa aina lisää oikealta. Loputtomiin. Voi hyvin olla nirso ja siltikään kumppaniehdokkaat eivät lopu. Aina tunne, että seuraava on taatusti vielä parempi. Entä sitten, kun jonkun kanssa syntyy match ja uskaltautuu juttusille. Alkaa kiihkeä viestittely. Ei keskustella enää vain siitä millaisia arvoja toisella on tai mitkä ovat kiinnostuksen kohteet vaan jotta voi päästä ihan oikeille deiteille ja tapaamaan kasvotusten, tarvitaan lisää faktaa. Pahimmillaan vaihdetaan live-matskua ja kuvia siitä millaiset "varusteet" tähän tarjoukseen sisältyy. Ja millä "lisäpalveluilla" suostutaan kauppaa glousaamaan. Miksikö niin suoraa puhetta? Koska "haluan kaiken". Ei ole tarvetta kompromisseihin.
Ja voit olla varma, että kaikilla on samanaikaisesti monta rautaa tulessa. Kun koskaan ei tiedä kuinka paljon parempi paketti sieltä onkaan seuraavaksi tulossa..
Entä parisuhteissa sitten? Tuntuu välillä, että meillä kaikilla on hyvin epärealistisia odotuksia siitä millainen sen kumppanin tai parisuhteen pitäisi olla. Moni muistelee vain sitä vastarakastumisen aikaa ja peilaa nykyhetkeä, vaikka rakastumisesta olisi kymmeniä vuosia, tuohon aikaan. Kun toista tuijotteli vain silmiin ja sukat pyöri jaloissa. Mutta parisuhde ei ole sama kuin rakastuminen. Parisuhteessa, kuten ei elämässäkään ole vain ihanaa koko ajan. Aivan kuten parisuhteeseen, elämäänkin suunnataan aivan ylivirittyneitä odotuksia. Tavallinen arki ja tavallinen parisuhde koetaan tylsänä. Pitäisi olla niin onnellista koko ajan. Pitäisi aina olla lähdössä romanttiselle lomalle kahdestaan jonnekin tai viettää laadukasta parisuhdeaikaa - glitteriä ja glamouria. Tai että toinen jumaloi, huomioi loputtomiin, on hellä ja intohimoinen samanaikaisesti, muistaa julistaa rakkauttaan päivittäin ja etenkin osoittaa sen. Jos ei näin ole, petytään. Koska odotukset ovat liian korkealla. Villasukkaseksi ja makaronilaatikko. Kenelle sitä nyt hehkuttaisi.
Parisuhteessa aivan kuten elämässäkin, on hyvä, että on yhteisiä tavoitteita, unelmia ja tekoja. Mutta se ei pelkästään riitä. Kuvitellaan, että parisuhde tai sen onnellisuus on taidoista kiinni. Ei se ole.
Parisuhde ei ole taitolaji, vaan se on enemmänkin joukkue- ja tahtolaji. Tahdotaan olla yhdessä, annetaan toiselle myös tilaa muuttua, tahdotaan toiselle hyvää. Koska vain sen ansiosta koko joukkue voi onnistua ja menestyä. Osoitetaan tukemme olemalla läsnä, kuuntelemalla ja koskettamalla, puhumalla toisillemme. Uskotaan yhteiseen rakkauteen, uskotaan toinen toisiinsa vaikka joskus elämä yrittäisi sitä uskoa horjuttaa. Parisuhteessa pitää olla myös uskallusta osoittaa ne negatiiviset tunteet, uskallusta riidellä. Koska elämään mahtuu vaikeita aikoja, sitoutumista koetellaan. Sitoutuminen täytyy olla joukkueen yhteinen valinta, jolloin tahdon kautta usko palautuu jälleen. Koettelemusten jälkeen joukkue on aina entistä vahvempi.
Silloinhan se on siinä. Sitoutuneena joukkueen eteen on valmis tekemään kaikki tai ei mitään. Ihan tavallinen on niin paljon enemmän.
"I can´t promise you a perfect relationship, but what I can promise you is that if you are trying, I´m staying."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti