Tuntuuko sinusta, että sisälläsi asuu kaksi eri ihmistä? Se toinen on positiivisuuden ilmentymä, yltiöoptimisti, hyvään uskova, joka mielellään leijailee muutaman metrin korkeudessa kuin taapertaa tasamaalla. Valtaosan ajasta.
Se toinen on alavireisyyteen taipuvainen, synkkiä pilviä itsekseen taivaalle kehittävä inhorealisti, joka analysoi ja pohtii turhankin monelta kantilta asioita - tunne edellä. Harmiksi se toinenkin puoli toisinaan nostaa päätään. Juuri silloin kun sitä ei välttämättä kaipaisi. Tai no. Oikeastaan sen puoliskon olemassaolon haluaisi unohtaa kokonaan.
Koska tilanne on toisinaan se, ettei aina edes tiedä miksi ja miten, saati milloin tuo inhorealisti synkkämieli päättää tulla kylään. Se hiipii usein niin hitaasti, ettei siihen osaa reagoida. Ensin se heittää ylle vain varjon, raottaa ovea ja kuin varkain puikahtaa sisälle. Koska hän on alkuun hyvinkin äänetön, et kenties heti edes havaitse hänen olemassaoloaan, koska se kovaäänisempi, iloinen pulputtaja peittää monet asiat alleen. Ja hitto kun sitä synkkämieltä on toisinaan vaikea karkottaa. Se kylvää niin salakavalasti mielipiteidensä siemeniä mieleen ja sydämeen, että niitä ei edes huomaa heti kitkeä pois, jolloin nuo harmautta ympärilleen heittävät aihiot jäävät itämään ja otollisessa maaperässä saattavat kasvaa isoiksikin. Hetkessä. Ne ovat kuin koiran- tai vuohenputkia. Erittäin vaikeita hävittää kokonaan.
Kun elämä koettelee ja heittää eteen vastoinkäymisiä tai isoja muutoksia, eihän se ihme ole,etteikö välillä niin kävisi, että kasvusto on päässyt villiintymään ja se vaatii rajumpaa kitkemistä. Luojan kiitos emme ole siinä tehtävässä yksin. Jokainen tarvitsee tällöin oman asiantuntijan eli puutarhurin apua. Jollekin se on oma kumppani, toiselle ystävä, kolmannelle joku muu.
Minun onneni on se, että rinnallani on mitä uskomattomin ja taitavin puutarhuri, joka hallitsee sitkeimpienkin rikkaruohojen kadottamistemput ja kestää kaksijakoisen luonteeni. Osaa sitä jopa käsitellä taiten. Minun ja puutarhurini oppi on yksinkertainen. Oikeastaan siihen ei ole kuin yksi konsti. Tätä villiintynyttä ei-toivottua kasvustoa aletaan pilkkoa pienempiin osiin, pala kerrallaan. On alettu heti alun perinkin. Perustuen raadollisen rehelliseen ja avoimeen keskusteluyhteyteen. Kuoritaan kerroksia, nypitään vaikka lehti lehdeltä. Otetaan esiin ne tuskallisimmatkin kipupisteet. Pehmitetään maaperää, jotta lopulta juuretkin saa vain vetämällä ylös. Jotta siihen samaan muhevaan maaperään voi kylvää jotain kaunista, toivottua ja palkitsevaa. Ja kuten kaikessa puutarhanhoidossa, vaikka olisit kuinka hyvin kuorinut maakerrokset pois, peittänyt pohjan sanomalehdellä, laittanut maisemointikankaat ja levittänyt kuorikatteet mullan päälle, aika ajoin sinne pompsahtaa joku salakavala vieras. Mutta kun on tehnyt pohjatyön huolella ja hellien ja vaalien hoitaa puutarhaa, niin ne yksittäiset rikkaruohot voi leikiten nyppiä pois. Laiminlyönnit kostautuvat. Puutarhanhoito kuten parisuhdekin vaativat jatkuvaa huomiota. Ja rakkautta.
Näiden puutarhaoppien myötä ihanaa helatorstain pyhää kaikille. Kitkeminenkin kuuluu elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti