Kesä iltaa kohti kääntyy, auringonvalo hiljalleen alaspäin taas vääntyy. Miten aika näin nopeasti juosta voi, vaikka vielä korvissani lempeät kesätuulet soi.
Haikeus rintaan jälleen pikkuhiljaa hiipii, sydäntäni kauniit kesämuistot vain riipii. Arki olet luonamme taas, tempaat mukaasi, ja menen vaan. Mihin kadotan tämän loman raukeuden, unohdan talven aikana kesän kauneuden.
Vuosi vuodelta tuntuu siltä ain, ett´jokin kuolee rinnassain. Kun lehdet syksyn myötä kellastuu, vilja tuuleentuu, tuulessa huojuu, ett´jostakin sitä taas luopuu.
Vaihtuvat ajat vuoden, eri tunnetiloja tuoden. Se on kuin rakkaus, johon niin paljon mahtuu - toisinaan pakahtuu ja joskus tuntuen, että se lakastuu. Loukkaukset sydämen kilpistäen, kuoreen paksuun käpertyen. Kuin talven lumivaippa kaiken peittäen, kevätauringon lämpö sen selättäen.
Kuin elämämme, niin moninainen. Kaihoisa ja kaunis. Toisinaan ankara ja synkkä, aivan omanlainen. Kaikki vuodenajat sen, suovat meille elämän kauneuden. Ilman kylmyyttä ja pimeyttä, emme arvostaisi kesän lämpöä ja elämän sykettä. Aivan kuin rakkauskin, joskus lämpö taas kylmyyden selättää, sulattaa kuoren sydämen ja rakkaudella sen täyttää.
Ikuista kesää emme saada voi, vaikka kuinka kuiskaukset toiveen sellaisen korvissani soi. Se luonamme hetken vain on, sellainen elämä on. Niin paljon kuuluu rakkauteen - aivan kuin ikuisen kesän toiveeseen. Onneksi upeat muistot sen, meitä talven läpi kannattaen, puhaltavat täyteen myös palkeet rakkauden.
Elokuussa, runoillen PP
Tässä vielä tämä kaunis Saukin sanoittama ja mm. Laila Kinnusen ja Fredin tulkitsema - samoja kaihoisia ajatuksia tulkitseva alkuperäiskappale.
"Oi, paljon kuuluu rakkauteen,
ruusut huhtikuun
ja lehdet puun,
jotka kellastuu.
Minkä luonto meille antaa
tai maa mi päällään kantaa,
on kaikki sen,
ken rakkauden
vain saa.
Kun mulle vuorten tuuli soi,
lahjan kauneimman se silloin toi,
minkä saada voi.
Käsin hellin sai se sydämein
näin hiljaa laulamaan.
Niin, oi niin, se kuuluu rakkauteen."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti