Tämä päivä

Tänään on erinomainen päivä pohdiskella äitiyttä. Siihen liittyviä uskomuksia, odotuksia, mielikuvia, perinteitä, syvälle juurtuneita kulttuurillisia arvoja, suhteettomuutta, vahvoja tunteita herättäviä käsityksiä. Millainen äidin tulee olla? Millainen on hyvä äiti?

Äidin paikka on kotona lasten kanssa. Äiti on perheen pää. Äidin syli on paras syli. Äiti on yhtä kuin emootio. Äiti on läsnä. Äiti huolehtii. Äiti kasvattaa. Äidin vastuulla on lapsen hyvinvointi. Äiti uhrautuu. Äiti asettaa muut itsensä edelle. Äiti on aina lasta varten. Äiti kuuntelee. Äiti jaksaa. Äiti valvoo. Äiti rakastaa.

Äitiä ei voita kukaan tai mikään. Mutta entä jos äiti on jotain muuta? Onko se huono äiti?

Äitiys on myytti.

Meillä kaikilla on äiti. Kaikille meille ei ole suotu äitiä kuitenkaan elämäämme. Osan meistä äidit ovat jo kuolleet - osalle ne ovat kuolleet vaikka olisivatkin elossa. Osa meistä on haluamattaan äitejä, osa meistä ei ikinä kaikesta halustaan huolimatta saa kokea äitiyttä. Tai eivät mistään hinnasta havittele itse moista roolia. Osalle tämä päivä on muistutus siitä, että saa olla kiitollinen omasta äidistään ja että hänen kanssaan sai taas viettää ja juhlistaa tätä päivää. Tai kun saa olla kiitollinen siitä, että elämässä on kaksi, jotka äidiksi minua kutsuvat. Osalle tämä päivä on painajainen, kun täytyy muistaa. Tai kun se muistuttaa - tästä kaikesta.

Osalle tämä päivä on raastava. Se on täynnä ristiriitaisia tunteita, kipeitä pisteitä, joita ei haluaisi maailman tietävän. Etenkään, kun se maailma on pelkkää äitiyden auvoa ylistävää, ylenpalttista rakkautta täynnä.

Äitiys on dikotomiaa. Kahtiajakoisuutta.

Tänään päivä ei olisi voinut olla kauniimpi. Luonnon suloinen, vastasyntynyt vehreys vangitsi silmät ja tallensi kaiken täydellisyyden sieluun. Auringon lämpö liekitteli ihon kesän makuiseksi. Maailman kauneus häikäisi. Alkukesä on kuin äitiyden alkumetrit. Niin herkkää, kaunista, ihanaa aikaa. Ja voi kuinka kiitääkään aika liian nopeaan. Mutta toisin kuin alkukesien ihanuutta, äitiyden alkumetrejä ei enää saa takaisin. Vaikka siis ilma olikin kuin morsian ja se oli kiitollisuutta pullollaan nuuhkiessani omiani halaukseen rutistaessani. Oli siinä muutakin. Niin paljon haikeutta. Syyllisyyttäkin. En ole aina ollut noita kaikkia mitä yllä luettelin. Enkä ole sitä varmasti jatkossakaan. Äitinä olen hyvin epätäydellinen. Niin kuin me kaikki.

Tämä päivä. Myyttisenä tai ei. Ansaitsee liehuvan lipun ja kaikki ylitsevuotavat lauseet. Rakkauden. Koska äidinrakkautta ei voita mikään. Koska äitiä ei korvaa kukaan.

Äideille.