Kiitollisuuden säikeet

Posket hehkuen, silmät säihkyen. Katson sinua oma ihmeeni. Siinä olet, niin viaton. Ensi-ihastumista täynnä, pulppuillen elämäniloa, huoletonta elämää, ystäviä, alkavaa lomaa. Imen sisuksiini tuota kaikkea. Puhtautta. Oman elämäsi alussa - kuin vastasatanut lumi tai nupullaan oleva ruusu. Yhtä kaunis, koskematon, herkkä ja haavoittuva.
Voi kuinka sinua haluaisin pitää vielä hetken pienenä ja vain omanani, varjella, kasvattaa vahvemmaksi, säästellä huolilta, suruilta ja murheilta. Mutta elämä ei olisi elämä ellei se antaisi meille kaikille sen oman kasvupolkumme.  Olisipa matkasi onnellinen, polkusi pehmeä, soljuva ja vain hieman kuoppainen.
Voi kunpa elämä kohtelisi sinua armollisesti, antaisi rakkauden, näyttäisi kaiken sen kauneuden mitä se voikaan tarjota. Näyttäisi koko sen värien loiston ja kirjon. Enemmän kauneutta, hyvyyttä ja rakkautta. Vähemmän armottomuutta, lohduttomuutta, rumuutta. Sitähän me kaikki vanhemmat lapsillemme toivomme. Miten tuo aika valuukaan sormieni läpi? Vasta eilenhän te olitte siinä. Syliini nukahtaen.

Lapseni, aarteeni. Silittelen teitä ajatuksillani. Saanhan yhä sulkea teidät edes joskus syliini. Rutistaa lujaa. Silittää yhäkin sitä silkinpehmeää, lämpöistä poskennukkaa. Silmäni kostuvat. Jonkun toisen vanhemman kammottavin painajainen kävi eilen toteen, kun tuo vasta 13-vuotias poika löydettiin kuolleena Espoossa. En saata kuvitella kamalampaa tuskaa kenellekään. Kaikesta muusta selviää, mutta oman lapsen kuolema on rangaistuksista pahin. Karman karmaisevin,  opeista julmin. Miksi näin käy?

Tuolle pojalle ei nouse enää ihastuksen puna kasvoille, hän ei iloitse hyvin menneestä kokeesta tai kerro haaveistaan.  Hänen elämänlankansa sammui ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Syvä osanottoni kaikille läheisille ja teille, jotka joudutte tällaista tuskaa kokemaan.

En saata kuvitella.

Vaikka omani ajavat minut usein hermoromahduksen partaalle, vievät aikani, voimani (ja rahani), olen käsittämättömän kiitollinen jopa siitä, että saan ajaa pimeässä vesisateessa hakemaan sinua ystäväsi luota, kun et päässytkään bussilla kotiin. Tai siitä, että saan kuskata toista treeneihin ja olla osa hänen iloaan päivän onnistumisista. Tai siitä, että tiedän kuinka me pian olemme koolla koko joukkio joulun vietossa. Yhdessä. Omat ja bonus-lapsi. Mitä sitten , että tänä vuonna joulurauha jää minulle ehkä abstraktiksi käsitteeksi tai vapaat menisivätkin osin töitä tehden. Se on nyt osa tätä hetkeä. Kuitenkin minulla on se kaikki. Vaikka hieman stressillä höystettynä. Ja pieni toivon ripaus on, että se jouluinen mielikin sieltä vielä löytyisi. Näiden kiitollisuuden säikeiden kautta.

"If I could give you one thing in life, I would give you the ability to see through my eyes. Only then would you realize how special you are to me"