Teet meistä kauniin

Katselen kullanväristä nestettä lasissani. Sen pieniä satoja kuplia, jotka nousevat kohti pintaa. On juhlan aika. Meillä on treffit. Juhlimme elämää, sen käänteitä, onnen säikeitä. Kiitollisina. Viikko sitten oli toisin, minulle erittäin rakas läheinen kävi lähellä kuolemaa. Elämä on arvaamaton. Ja mitä se eteemme tuokaan, se lienee tarkoitettu. Mutta aina sitä ei ole helppo hyväksyä, saati sillä hetkellä ymmärtää. Kipu kuuluu siihen olennaisesti. Kuten onnikin. Tällä hetkellä sitä on helppo tuntea. Ja koska tiedän, ettei se suinkaan aina ole niin, hengitän tätä hetkeä joka solullani. Katson rakastani syvälle hänen silmiinsä. Näen kuinka se peilaa kaiken tämän takaisin. Olemme vain.

Kuuntelen Spotifyn soittolistaani ja Ville Valon haikean karhea ääni täyttää huoneen:
"Jos lähdet mun luotain, ajaudun haaksirikkoon. Oot mun kaikuluotain, minut viet satamaan. Olet maa josta kasvoin, minut kaskeksi raivaat.
Kun miljoonin kasvoin mua uudistetaan. Suo minun tulla, anna kyynelten juosta, kohta hengitän silmiis, ole valmiina vaan.
Anna viereesi tulla, nosta hukkuva suosta. Suo mulle aikaa, niin voimaa mä saan.
Anna viereesi tulla, suo mulle aikaa, sua vain rakastaa"

Mietin kulunutta kahta vuotta. Se ei ole päästänyt helpolla, mutta kuin ihmeen kaupalla elämä on antanut minulle aina sen mitä olen pyytänyt. Jostain syystä, jota itsekään en tiedä, se on tuonut minut tähän elämään, joka on aivan uuden edessä. Raivaan vaatekaappiin tilaa, tyhjennän hyllyjä ja järjestän kumppanini vaatteita. Pian minun vaatteitani on täällä enemmän. Pian minä olen enemmän osa tätä elämää - tästä on tulossa myös minun. Arkeni, paikkakuntani, toinen kotini. Ei kokonaan, mutta kuitenkin enemmän. Se tuntuu käsittämättömältä. Kuka olisi sen uskonut? Koska en aina itsekään. Mutta olen pyytänyt. Vain sen, että suojelusenkelini näyttäisivät suunnan johon kulkea. Tänne ja tähän se on minut kuljettanut.

Sen olen oppinut tähän ikään mennessä. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Ei onneen, ei muutokseen - mutta monesti ne kysyvät valtavasti rohkeutta ja uskoa. Ja sitä tullaan aina koettelemaan. Vesalan Paulan upeat sanat täyttävät nyt huoneen.

"Sä teitkin maailmasta kauniimman elää.
Nään taivaalla, kun putoo tähti pimeään.
Jos mekin kerran täältä samoin kadotaan,
kuin tähdenlennot avaruuteen.
Sinua en aio unohtaa.
Sinuun minä jään."

Tätä toivon. Kaikille. Kuten ennenkin olen sanonut, on tartuttava hetkeen. Ihanaa ja rakkauden täyteistä lauantaita rakkaat. Minä lähden nyt treffeille rakastamani miehen kanssa. Pus. Hän on juuri tuo.