Ei riitä, että rakastat itseäsi. Osoita se teoilla.

Surisee. Hurisee. Aihioiden sekamelska myllertää pääkopassa. Huomaa, että se on nollautunut. Täysin. Olen hädin tuskin ehtinyt vielä palautua maanpinnalle aivan huikean "Invest in yourself" viikonlopun euforisesta olotilasta. Se on kerran vuodessa. Viikonloppu, joka on pyhitetty vain minulle. Omalle intohimolleni. Porukassa, jossa kaikki muutkin ovat aivan yhtä hurahtaneita samaan lajiin ja aivan yhtä onnesta ymmyrkäisenä kaikesta siitä mitä siinä kuplassa viikonlopun aikana tapahtuu. Se tunne on kuin huumetta. Kun kroppa on fyysisestä rasituksesta puhki ja silti nauttii niin superpaljon siitä mitä tekee, että leijuu vaan. Kivuista tai kolotuksista viis. Ja sen jälkeen on sellainen autuaan onnellisen seesteinen olotila - ihan kuin joku olisi irrottanut oman kovalevyn, buutannut koko koneen, tyhjentänyt ylikuormituksen ja siivonnut kuonat ja ladannut taas täyteen uudelleen.

Puhun ratsastuksesta. Upeissa maastoissa Saaremaalla ja 12h treenistä mielettömillä, varmajalkaisilla, lempeillä hobusilla, jotka saavat elää siellä lähes luonnollisessa elintilassa, stressittöminä, omassa isossa yli 200-päisessä laumassaan. On varsavauvoja, merenrantaratsastusta, lehtometsiä, pitkiä laukkapeltoja. On mieletön kulttuurihistoria ja ihana eestiläinen vanha herra, joka kertoilee iltaruokailujen yhteydessä saaren historiasta ja luonnonuskonnon riittipaikoista, joita Muhun saarellakin piisaa kymmeniä. Herrasmies, joka tanssittaa kaikki naiset laulaen vanhoja eestiläisiä kansanrunoja ja opettaa vanhoja riittejä. Vanha tammi on jätetty keskelle huonetta, koska siinä on oksat jokaiseen ilmansuuntaan ja tähtikuviota kohden. Siinä asuu viisaus vai miten vanha kansa sanookaan. Paikassa on tunnelmaa. Kaiken kruunaa ne upeat hevoset, joiden laidun on samalla tilalla. Joiden sekaan voi sukeltaa pelkäämättä ja saada ihania, tuttavallisia lähestymisiä ja rapsutettavaksi tulijoita, varsoistakin.

Noh, tämä ehkä menee ohi teiltä, jotka ette ole hevosihmisiä, mutta soisin, että kaikilla olisi se jokin intohimo, jokin oma juttu, joka vie mennessään ja muu maailma unohtuu. Jokin sellainen, joka lataa ne akut hektistä arkea varten. Jokin mihin voi ankeina ja pimeinä aamuina palata. Silloin, kun vähiten huvittaa yhtään mikään. Silloin, kun vain haluaisi vetää peiton korvilleen ja kääntää kylkeä.

Tiedän, että tämä kantaa taas pitkälle. En enää ajattele, että itseensä panostaminen olisi vain itsekästä. Koska kaikelle on paikkansa. Olen parempi kumppani. Olen parempi äiti. Olen jaksavampi ja energisempi töissä. Oma hyvinvointi ja jaksaminen ovat kaiken a ja o.

En osannut aina ajatella näin. Eikä sitä aiemmassa elämässä jotenkin oikein voinutkaan. Ei pienten lasten äitinä oikein siihen pystykään. Useasti se menee niin, että ruuhkavuosina sitä joutuu jättämään ne omat intohimot ja harrastukset hetkeksi kokonaan hyllylle. Siirtämään itsensä niin sanotusti ulkoradalle. Kun kaikki muut painaa sisäradalta ohi.

Sitten yhtäkkiä, eräänä aamuna huomaat, että hetkinen. Sinulla onkin omaa elämää. Niin moni asia on tässä samanaikaisesti muuttunut. Eron myötä. Lasten kasvaessa. Yhtäkkiä sitä omaa aikaa onkin. Hurjasti. Eikä se kaikki ole pelkästään pahasta. Kuten ei missään muutoksissa.

Älä unohda itseäsi. Sinä olet sinulle se perusta. Invest in yourself. Huomaat, että olo on kuin uudestisyntyneellä.

Ihanaa viikkoa kaikille <3