Varjoista valoon

Pikku hiljaa se tapahtuu. Yhtä vaivihkaa kuin sinne lipuminenkin. Tunnustellen ja tunnistaen. Tuntisinko edes jotain muuta kuin turtuneisuutta?

Ja se tunne, kun jokin hyvä taas läikkyy sisimmässä. Vaikka vain pienen hetken. Siihen jään. Toipilas. Niin muistutteli terapeuttinikin. Muista, että et ole vielä täysin kunnossa ja tiedän sen. Se vielä olen. Huomaan kuormittuvani ihan tavallisistakin asioista, ihan eri tavalla kuin aiemmin. Silti iloitsen, kun huomaan jaksavani. Huomaan nauravani jälleen. En ole vain kärttyinen tai väsynyt tai lopen uupunut. 

Olen päässyt varjoista jälleen valoon. Maistan, haistan, tunnen ja aistin. Pystyn pysähtymään ja kokemaan elämän tuomat ilot. Kokemaan kevään tulon. Pysähtymään hetkeen. Kykenen jo varovaisesti unelmoimaan, katsomaan tulevaan, tarttumaan toimiin, jotka ovat jääneet. Pitämään itsestäni. Osoittamaan itseäni kohtaan lempeyttä, lämpöä kuin huolenpitoakin. Ajattelemaan itsestäni myös positiivisia asioita. Tuntemaan jälleen halua. 

Kaikki ne katoavat, kun joutuu hukkaan itseltään ja uupuu elämässään. En aio kadottaa enää. Päätän, että pakotan itseni välillä pysähtymään ja palautumaan. Keskityn asioihin, jotka tuovat iloa. Teen niitä päätöksiä, jotka nostavat arkeani ja oloani. Joskus on hyvä olla itsekäs, ei silti tarvitse olla itsekeskeinen. Oy Minä Ab:ni tarvitsee huoltoa ja lepoa toisinaan. Sen koneistokaan ei ole kaiken kestävä eikä ikuinen. Ylikuumentuessaan sekin rikkoutuu. Nyt se on buutattu ja asetukset resetoitu.

Olo on kuin uuden elämän alussa. Kun on käynyt läpi jotain sellaista, että sielussakin tuntuu uudelta. Paremmalta itsetuntemukselta. Vahvistumiselta. Minulta, itseltäni. Olen jopa hieman ylpeä siitä. Tästäkin olen selvinnyt. Olen jälleen piirun verran inhimillisempi, empaattisempi ja kykenen tuntemaan myötätuntoa sellaisia asioita kohtaan, joista aiemmin en ollut näin tietoinen. Kasvun makua, kuiskii sisimpäni. Ihan kuin puhkeaisin itsekin kukkaan. Elämännälkäni väkevöityy samaa vauhtia kuin uuteen vehreyteen puhkeava keväinen luonto. Samaistun siihen tunteeseen. Näenkin unia, joissa synnytän uutta elämää tai odotan. Alitajuntani työstää asioita, joista en ollut tietoinen. Annan vain mennä. Ja kaiken tulla, vyöryä yli. Koska tiedän, että kestän. 

Iloon ja valoon. Sinne kuulun. Voi kun voisin sinne myös jäädä. Varjotkin saavat tulla kunhan eivät enää nielaise mennessään. Jospa nyt saisi hetken vain hengitellä, nauttia ja katsoa toiveekkana tulevaan. 

"Joka ei koskaan 

putoa raiteilta

ja mene rikki

jatkaa aina samaa rataa

ja on turvassa

suurelta murheelta

ja suurelta onnelta"

-Tommy Tabermann