perjantai 20. toukokuuta 2022

Jokainen meistä on polku jonnekin

Tämä laulu nousi jostain tänään mieleeni. Sanat osuvat. Apulannan lyyrikot ovat osanneet sanoittaa niin osuvasti juuri sen inhimillisen ytimen, johon kilpistyy niin moni olennainen elämänviisaus. On pitänyt vaan elää tämän verran, kokea tämän tien, että osaa ymmärtää tämän biisin todellisen ytimen. Hattu päästä Toni ja Sipe. 

"Meistä jokainen

On polku jonnekin
Mutta viisaus on siinä että ymmärtää
Ketä seurata pitkään, milloin kääntyy pois
Ja että ihmistä pitkin sä et ikinä voi
Itseesi matkustaa
Kaikki loputon kauneus
Kaikki järjettömyys
Kaikki ruoskivat toiveet
Kaikki päättämättömyys
Ovat lopulta tarkoituksen palasia
Osa arvoitusta
Valot pimeyksien reunoilla
Muista että ne
Kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat käännä ne
Ja kädestäs löydät niihin avaimet
Ja että on helpompi antaa muille anteeksi
Kuin jäädä kaunaan kiinni
Kun tarpeeksi elää ja aikaa kuluu, osaa katsoa taakseen laajemmin. Näkee holistisemmin. Mitä onkaan taipaleellaan kokenut. Moni palanen loksahtaa paikalleen. Näinkö se menikin, näinkö olikin tarkoitus. Oma matkani tänä vuonna on ollut matka parempaan itsetuntemukseen. Olen se polku jonnekin. Nyt sen näin, kirkkaammin. Ihmistä pitkin en voi itseen matkustaa. Sinne on löydettävä oma tie. Ja ne kaikki matkaan mahtuvat palaset ovat todellakin osa arvoitusta. Se tekee elämästä joka päivä mielekkään. 
Vaikka valoa et juuri nyt näkisi pimeuksien reunoilla, lupaan Sinulle - siellä se on. Lähempänä kun arvaatkaan. Se tekee elämästä ihmeen ja ihmeellisen. Kaikki ne suurimmat kauhut ovat ne toiveittesi peilikuva. Älä pelkää näyttää haavoittuvuuttasi. Meillä kaikilla on omat pelkomme, omat kipupisteemme, omat lukkomme. Se ei tee silti meistä huonompia kuin jostain toisesta. 
Olet polku jonnekin. Mene katsomaan kaikki se loputon kauneus. Löydä valo pimeyksien reunoilla. Anna anteeksi. Älä jää kaunoihin kiinni. Elämä on liian lyhyt siihen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti