Niin kaunis on maa(ilma)

 Jos jonkin kappaleen olisin halunnut kirjoittaa, se olisi Kari Rydmanin Niin kaunis on maa. Sen melankolisen kauniissa ja koskettavassa sanoituksessa kuvastuu sekä kesän että elämän kiteytys. Sen hetkisyys ja kaikkeus. Koko kirjo aamusta iltaan, alkukesästä loppukesään, elämä ja kuolema. Ilo, suru. Valo ja varjot. Se saa aina mieleni kaipaamaan jotain mitä en edes tiedä kaipaavani. Usein se nostattaa kyyneleet silmiini. 

Loppukesää kohden sieluuni ilmestyy joka vuosi haikeita ja tummempia sävyjä. Suren jo tätä kulunutta kesää. Sitä, että alkukesän vehreys ja valoisuus on väistynyt ja pian loppukesän kosteus ja pimenevät illat valtaavat tilaa. Syksyn voi jo kuulla puiden latvoissa, kun tuulee. Sen voi jo haistaa vienona tuoksuna sateella, vaikka päivällä aurinko vielä polttaakin ja ruoho on karkean kuivaa edelleen jalkojen alla. Mutta miksi surra, kun kesä on vielä täällä? En tiedä. Tiedän nauttivani syksystäkin, mutta kesässä on se jokin. Taika. Vapaus. Elämä. Rakkaus. Kaipuu. Intohimo. 

Olen kiitollinen kesälle. Tälle kesälle erityisesti. Se oli täydellisen kuuma, raukea, hemmotteleva, rentouttava, vapaa, yllätyksellinen, tunnerikas, elämyksellinen. Sain  kokea ainutlaatuisia ja arvokkaita hetkiä rakkaideni kanssa, joiden tiedän kietoutuvan muistojeni kätköihin ja taltioin ne huolella, koska ne eivät enää koskaan toistu. Joistakin hetkistä vain tiedät sen. Elämä menee ja vie. Kaikki muuttuu ja joskus jotkin asiat päättyvät. Huomasin useita kertoja hätkähtäväni jossain hetkessä siihen, että onneksi minulle annettiin vielä tämä hetki. Sain elää ja kokea tämän. Koska pian kaikki on taas toisin ja tämäkään aika ei palaa. Niin. Niin kaunis on maa(ilma) ja elämä. Kesä etenkin. Nautitaan silti vielä hetki tästäkin. 

 "Aurinko nousee,

On kastetta maassa.

Aika on herätä,

Nousta ja lähteä,

Kohdata ystävä kallehin.

Niin kaunis on maa,

Niin korkea taivas.

Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas

Ja varjoisat veet,

Niin varjoisat veet.

Päivä on kirkas,

Vain metsässä tuulee.

Aika on leikin

Ja naurun ja riemun.

Mukana ystävä kallehin.

Niin kaunis on maa,

Niin korkea taivas.

Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas

Ja varjoisat veet,

Niin varjoisat veet.

Aurinko laskee,

Jo pitenee varjot.

Aika on eron ja jäähyväisten.

Poissa on ystävä kallehin.

Niin kaunis on maa,

Niin korkea taivas.

Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas

Ja varjoisat veet,

Niin varjoisat veet."