Koska on sateenkaarten vuoro?

Olen hieman järkyttynyt. Näin pitkää kirjoitustaukoa minulla ei ole ollut täältä koskaan. Ei sillä ettei olisi ollut kirjoitettavaa. Aiheita on vilissyt pääkopassani lukuisia - etenkin aina ennen nukahtamista. Mutta olen ollut niin puhki etten ole saanut tartuttua niiden aihioista kiinni. Tuntuu, että iltaisin aivoni ovat hetkeä ennen autuasta hiljentymistä luovimmillaan. Aamulla en muista niistä ainuttakaan. Käykö teille näin?

Ja kaikki se aika mikä on ollut käytössä, lienee käyttänyt myös kapasiteettini. Lievästi sanottuna tämä yrittäjän arki on ollut hetkittäin ”vähän hektistä” viime aikoina. Mutta en valita. Se on ihanaa. Ja olen siitä äärimmäisen kiitollinen. Niin kuin elämässä aina - sen lisäksi on vielä kaikki muu. Sitä kaikkea tulee vaan ovista ja ikkunoista.

Samanaikaisesti kun keski-iän kynnyksellä eletään yleensä hektisiä työvuosia, niihin mahtuu useimmiten hyvinkin ruuhkaiset lapsiajat. Tai teinivuodet. Jo silloin kun lapset olivat pieniä, huomasin hämmästeleväni sitä miksi ihmeessä lasten uhmat ja muut kapina-vaiheet vuorottelivat. Aina kun tuntui, ettei jotain ikävaiheen kriisiä enää tahdo jaksaa, se loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin vain tauotakseen kuin yhtäkkinen rankkasade. Ja juuri kun olet ehtinyt alkaa nauttia mustien pilvien takaa pilkottavasta auringonpaisteesta, jo seuraava rajuilma iskee päälle vuorostaan toisen lapsen muodossa. Onko niin ettei toisille jää sitä tilaa silloin, kun yhdellä se rajuilma pyörii päällä? Ja ne muut odottavat - taka-alalla vain ottaakseen hetkensä, kun se edellinen tyyntyy. Siltä minusta on aina tuntunut. Nyt näiden teinien kanssa vielä enemmän. Vaikka välillä se tuntuu, että ukkosrintama on todellakin jäänyt pyörimään talon päälle. Pauke ja meteli ovat ainakin yhtä kovat. Rätinää ja sähköä ilmassa. Mutta ukkosmyrskyt ovat mahtavia. Niiden jälkeen seuraa useimmiten mitä upein ja kaunein auringonpaiste ja ilmasta tulee niin raikas hengittää. Ja jos ei vällllä taivas olisi mustanpuhuva, ei voisi nähdä niin kirkkaita sateenkaaria. Sitä odotan...ja sen varjolla jaksan.

Sitä se elämä on viime aikoina keski-iän kynnyksellä ollut. Myrskyjä ja tuulia. Upeita värejä ja uskomattoman kauniita sateenkaaria. Minä vain katselen taivaalle ja ihailen sen vaihtuvia värejä. Alkaa vissiin pikku hiljaa pahin yrittäjän kiire ja suma taas hellittää - aivoni suoltavat tekstiä ja sormeni kaipaavat kirjaimille - muutenkin kuin töiden merkeissä.

Toivon, että tapaamme taas pian. Olen kaivannut teitä. Ihanaa alkavaa viikonloppua rakkaat. Sateenkaaren väristä sellaista. Me kestämme ne pienet sateet.