Käsi ylös kuinka moni teki jonkun uudenvuoden lupauksen? Tai aloitti nyt tammikuussa jonkun lakon tai itsensä "kurittamisen"? On se sitten tipaton, herkuton, jokin dieetti, ruokavalion parannus, uusi liikuntaharrastus tai jokin muu elämänmuutos, jolla tähdätään parempaan, terveempään, onnellisempaan elämään?
Mutu-tuntumalta sanoisin, että 80% meistä. Allekirjoittanut mukaan lukien. Se on aika paljon. Mistä se kertoo?
Mikä onkaan pohjimmiltaan se syy tai voima, joka ajaa meitä muuntautumaan uuden vuoden alkaessa? Tokihan tässä vuoden vaihtumisessa on vertauskuvallisuutta. Puhtaalta pöydältä aloittamisen taikaa. Ilman painolasteja tai vanhaa taakkaa. Uudistumista, uusia alkuja. Siihen kätkeytyy myös toivo - toivo paremmasta, toivo oman elämän muovaamisesta paremmaksi. Onko kolikon kääntöpuolena se, että olemme hyvin usein tyytymättömiä omaan elämäämme? Vai kaipaammeko vain vaihtelua? Onko elämämme ajautunut tylsään uomaan ja itsemme haastaminen antaa siihen kicksejä? Muutos vaatii energiaa, tahtoa ja päämäärätietoisuutta. Ennen kaikkea se vaatii tietoisen päätöksen tehdä jokin asia toisin kuin ennen. Tai luopumista jostakin vanhasta. Asettumista uuteen. Vaikka se vie energiaa, se myös tuo sitä ja uskon, että se on myös yksi meitä vuodenvaihteessa uudistumishaluisia ihmisiä eteenpäin työntävä voima. Tai kuin houkutteleva imu. Vanha vuosi jätetään taakse, kirjan kannet laitetaan kiinni. Nyt jos koskaan on mahdollista saada new me, new life. Mitä se ikinä itse kullekin merkitsee?
Ainakin jos sosiaalista mediaa seuraa, niin tänään alkaa suurimpien dieetti- ja valmennusryhmien muutosohjelmat. Olisi kiinnostavaa tietää kuinka moni niihin ilmoittautunut aidosti onnistuu suorittamaan ne loppuun kunniakkaasti, ohjelman ohjeiden ja ruokavalion mukaan ja pääsee asettamiinsa tavoitteisiin? Saman "uhon" näkee aina tähän vuodenaikaan myös saleilla. Tunnit pullistelevat porukkaa ja salille ei tahdo sekaan mahtua. Helmikuun alussa on jo huomattavasti väljempää. Mikä menee vikaan? Miksi me luovutamme? Miksi new year - new me - into ei kestä usein kuukautta pidempään? Tämä on nimittäin nähty niin monena vuonna jo peräkkäin tutun salin ihmismäärässä. Kyllästymmekö me niin nopeasti?
Onko se epäonnistuminen, jos hyvästä alusta huolimatta käyntimäärät saleilla vähenevät tai ruokavalio palaa pikkuhiljaa entisiin uomiinsa? Ei välttämättä. Se on miten asiaa haluaa tarkastella. Jo pienikin liikunnan kipinä tai ruokavalion kohennus auttaa ja tekee meille hyvää. Osa tietysti ajattelee epäonnistumisena sitä, jos jättää jonkun aloittamansa dieetin tai ohjelman kesken. Itse näen sen siten, että tuolloin tämä henkilö on asettanut liian kovat tavoitteet itselleen ja motivaatio hiipuu, kun tuloksia ei tulekaan niin nopeasti tai liian tiukkaa dieettiä ei kykene arjessa noudattamaan. Eikä pitkään pystykään. Enemmänkin pitäisi hakea niitä pieniä muutoksia, joihin kykenee sitoutumaan. Olen minäkin joskus näin toiminut ja jättänyt leikin kesken. Tahtotila ei ole riittänyt. Suurin syy siihen on omassa itsekurissani ja motivaation puutteessa. En ole asettanut itselleni riittäviä välitavoitteita tai lainkaan realistisia tavoitteita. Silloin, kun olen tehnyt niin ja motivaatio on ollut korkealla esimerkiksi ryhmään kuulumisen vuoksi, olen myös onnistunut. Virheistä oppii. Ja itsestään.
On myös todellakin hyväksyttävää, jos kuulut siihen porukkaan, joka ei tällaisiin "höyrähdä" vuodenvaihteessa tai haet tavoitteesi pitkäjänteisemmin ja toimit sen mukaan. Monihan meistä on aina niin ihailtavan kurinalainen, ettei tarvitse "ruotuun" palauttamista tai mahtavia lupauksia paremman elämän puolesta. Kadehdin heitä, kun katselen pikkuhiljaa runkooni kertyneitä jenkkakahvoja. Ne kyllä kertovat siitä, että elämästä
on osannut myös nauttia. Mutta voihan sitä nauttiakin, kun muistaisi säilyttää kohtuullisuuden.
Jos taas kuulut tähän muutoksen tehneiden ryhmään, niin täältä lähtee tsemppihalit. Ihan pian jo viikko tipatonta/herkutonta/sokeritonta tai mitä tahansa terveempää takana ja enää 3 vastaavaa edessä. Se menee nopeasti. Eikä enää edes tunnu niin pahalta, eihän?
Ja jos olet aloittanut tänään jonkun valmennusohjelman, niin extratsempit. Täällä yksi kanssasisar samassa veneessä. Tällä kertaa päätin kokeilla vähän rajumpaa aineenvaihduntaa herättelevää ja soluja puhdistavaa ohjelmaa. Tämä ensimmäinen viikko mennään täysin ilman kaikkia hiilareita ja vihreitä. Tavoitteena, että keho alkaa ottaa energian rasvavarastoista. Ai miksikö? Kehonkoostumusmittaustuloksissa sain kunnianarvoisen "diagnoosin" olla koostumukseltani atleettinen liikalihava eli lihasta löytyy kyllä, mutta niin löytyy muutakin massaa ja se massa saa alkaa nyt kadota parin viime vuoden kerryttämisen jälkeen. Motivaatio on toistaiseksi katossa eikä tunnu edes pahalta (näin yhden päivän perusteella)... Ei ole ollut nälkä. Vessassa on saanut juosta sitäkin enemmän. Tuntuu siis toimivan. Ja hei - enää 6 päivää tätä tiukkaa jäljellä ja senkin jälkeen VAIN 21 päivää puhdistautumista. Helppoa kuin heinänteko (sormet ristissä. Tällä kertaa haluan onnistua ja todeta tämän toimivan.
Muistakaa silti - onni ei löydy pudotetuista kiloista tai kapeammasta vyötäröstä. Se löytyy teistä itsestänne! Ja olette ihania ja parhaita juuri sellaisena kuin olette. Niin minäkin. Vaikka vähän liikalihavanakin. Joskus on vaan mahtavaa ottaa mittaa itsestään ja ottaa niskalenkki omasta (höllästä) itsekurista ja katsoa mihin sitä vielä pystyy. Nyt jos koskaan on hyvä hetki tehdä tekoja oman terveytensä ja hyvinvointinsa eteen. Muutamatkin hetket auttavat vaikka sitä sitten taas joskus sortuisi..
Olkoon oma vuodenvaihteesi kuinka lupausten täyteinen tai ei, toivotan silti teille kaikille ihanille keski-iän kynnyksellä oleville, sen ylittäneille ja vielä sen alla oleville oikein erinomaisen upeaa, menestyksekästä ja parempaa Uutta Vuotta 2019!
ps. palaan kertomaan miten tässä omassa projektissani käy...Saattaahan sitä käydä justiinsa niin kuin tuolle kuvan kisulle eikä sekään nyt haittaa ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti