Miehet - tämä teksti on omistettu teille.
Ja naiset - lukekaa ja pysähtykää tämän äärelle hetkeksi miettimään, että mahtaako tämä olla totta teidän kohdalla?
Edes tämän kerran. Onhan tänään miesten päivä. Käsi sydämellä - kuka tiesi sen? Ilman, että törmäsi sosiaalisessa mediassa siihen liittyvään uutisointiin? En minä ainakaan...Ja se pisti miettimään. Oikeastaan kahta asiaa. Sitä - kuinka paljon me vahvat naiset olemme "vallanneet" ja omineet jo itsellemme itsestäänselvyyksinäkin pitämiämme asioita. Ja toisaalta sitä - kuinka vähän me muistamme enää sanoa ääneen sitä, mitä ja miten me arvostamme miehiämme. Puolisoitamme, kumppaneitamme, isiämme, ukkejamme, lastemme isiä, enojamme, setiämme...Isänpäivä oli juuri. Kuinka monessa perheessä sitä juhlitaan yhtä lailla kuin äitienpäivää? Vai onko sen painoarvo pienempi? Kuinka moni ostaa lahjan lastensa isälle isänpäivänä? Kuinka moni nainen odottaa sitä saavansa puolisoltaan äitienpäivänä? Olenko väärässä, kun minulla on tunne, että se keväinen juhlallisuus on isommin esillä? Tai kansainvälinen naisten päivä saa jo markkinointi-ihmisetkin heräämään? Kukkakauppiaat ja ravintolat kiittelee, koska miehet on opetettu huomioimaan naisiaan ja hemmottelemaan heitä. Ystävänpäivät, suhteen merkkipäivät, romanttiset huomionosoitukset - eikö niissäkin pääpaino ole langetettu miehen vastuulle? Naiset olettavat, että miehen tehtäviin kuuluu naisensa huomioiminen ja mielellään romanttiseksi lukeutuvilla yllätyksillä tai huomion osoituksilla, tai muutoin olemme loukkaantuneita. Kuinka monen mies nostaa tätä asiaa esille, jos nainen unohtaa moiset huomionosoitukset? Yhtä lailla, kun me kuulutamme tasa-arvoisuutta, koen, että tässäkin asiassa sen silloin pitäisi toteutua. Kohtele muita ihmisiä kuten toivot itseäsi kohdeltavan, eikö?
Arvostammeko me miehiämme riittävästi? Koska viimeksi olet kiittänyt tai kehunut kumppaniasi ainaisen huomauttelun, muistuttelun, nalkuttamisen tai vaatimusten sijaan? Koska viimeksi olet kiepsahtanut miehesi kaulaan, rutistanut lujaa, suikkaissut suukon suulle ja sanonut rakastavasi? Tai rapsuttanut hänen selkäänsä, hieronut jännittyneitä hartioita tai jalkapohjia? Koska viimeksi olet tehnyt hänen eteensä jotain sellaista, mistä tiedät, että hän ilahtuu mutta joka ei oikein millään jaksaisi sinua kiinnostaa? Tai huomioinut muuten arjessa teoilla, joiden tiedät häntä lämmittävän?
Pitkässä parisuhteessa tai lähipiirin kesken sitä usein unohtaa, etteivät nämä toista huomioivat teot ole itsestään selvyyksiä. On selvää, että niihin tottuu ja silloin tohinassa sitä ohittaa ne hetket jopa pysähtymättä. Ei tartu siihen, että tämän päivän miehet tekevät itse asiassa monissa perheissä ihan pyytämättä ja paljon sellaisia asioita, joita me naiset emme edes välttämättä huomaa tai osaa arvostaa. Enkä sano ettemmekö me naisetkin tekisi. Mutta totuus on, että miehet pitävät vähemmän meteliä omista tekosistaan kuin me naiset. Minusta tuntuu, että me pidämme enemmän meteliä oikeuksistamme, vaahtoamme tasa-arvon toteutumisesta arjessa -niin kotona kuin työpaikoilla, osaamme vaatia ja olemme vaativia. Kaikessa. Me haluamme uran, perheen, täydellisen kodin ja puolison, joka tukee meitä kaikessa, jotta tämä kaikki mahdollistuu. Ja se onkin hienoa, niinhän se pitääkin mennä. Kunhan emme unohda, että myös miehemme ovat oikeutettuja tähän samaan?
Kärjistetysti sanottuna monelle miehelle riittää vähempikin. Mies on onnellinen, kun sillä on kiva duuni, leppoisat työkaverit, kohtuullinen toimeentulo, katto pään päällä, perheellä hyvä olla ja ruokaa ja seksiä saa säännöllisesti - mieluiten kotona, mutta jos jompi kumpi lakkaa olemasta, mies ei jää toimettomaksi. Hän hakee perustarpeensa täytön muualta. Ja aina on saanut -ai miksikö? Koska tasa-arvon nimissä, myös nainen osaa ne tarpeet tyydyttää muualla, mikäli nykymies on näännytetty työpaikan ja kodin (ja naisen) vaatimusten ristiaallokossa. Joku feministi voisi tähän todeta, että no eikös se ole ihan oikein, että mieskin saa tuta, mitä se haluttomuus ja väsymys on, koska nainen on siitä tiennyt jo vuosia - silloin, kun kaikki kaatui puhtaasti naisten harteille.
Niin, kaipa me naiset siksi olemme niin vahvoja. Olemme nousseet sieltä äkeen alta. Raivanneet tiemme hellan ja nyrkin välistä tähän päivään, joka mahdollistaa naiselle täysin samat vaihtoehdot kuin miehellekin. Olemme näyttäneet, että osaamme nykyään juoda kuin miehet. Olemme näyttäneet, että pärjäämme aloilla ja ammateissa, joissa ennen vain miehet loistivat. Olemme osoittaneet miesten paikan ja oman valtamme #metoo -kampanjalla. "Älä käy jätkä sorkkimaan yksityisyyteni rajoja tai vien asian käräjille. Pidäpäs ukkeli näppisi ja myös kielesi kurissa tai muuten..." Koska näemme miesten vastaiskun #us too -kampanjan nimissä? Koska kyllähän se on jo nähty ja kuultu, että nelikymppinen nainen on kännissä pahempi kuin mies...Ainakin pohjoisen lomakeskuksien tanssilattioilla ja miespuolisten esiintyjien kourijana.
Miehet vaikenevat vielä. Olisi nöyryyttävää osoittaa heikkoutensa. Miehen pitää piilottaa herkkyytensä. Mies ei vieläkään saa itkeä. Mies menettää miehisyytensä ja uskottavuutensa. Mies ei saa arvostella naista. Ei myöskään osoittaa ihailua tai antaa kehuja - ainakaan työpaikalla. Joku kokee sen kuitenkin ahdisteluna.
Nainen saa. Tehdä näitä kaikkia ilman, että hänet leimataan.
Meillä on itse asiassa moni asia paljon paremmin. Miehet - te olette ansainneet tämän päivän. Ilman teitä me naisetkaan emme olisi niin hyviä ja vahvoja ja pääsisimme näyttämään kykyjämme siten kuin se tänä päivänä on mahdollista.
Ja mitä omaani tulee - kiitos, kun lähdit pesemään autoni sunnuntaiaamuna, jotta minun oli miellyttävämpi ajella kotiin tyttärieni kanssa. Kiitos, kun sanot, että rakastat. Joka päivä. Sellaisinakin, joina tiedän olevani rasittava ja ärsyttävä. Kiitos, kun silloin otat minut vahvojen käsivarsiesi syleilyyn etkä päästä irti ennen kuin rauhoitun. Kiitos, kun osaat käsitellä minua niin taitavasti etten voi kuin ihailla kykyjäsi. Kiitos, kun olet elämässäni. Ilman sinua elämäni olisi puoliksi tyhjää. Ilman sinua minulla ei olisi voimia olla näin vahva, hyvä ja kyvykäs.
Siksi me naiset tarvitsemme miehiämme. Ja te meitä. Olkaamme tasoissa. Tänään, huomenna ja jatkossakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti