Elämää teinien kanssa Vol III

"No onko se niin kamalaa, kuin sanotaan?" Kysyy ystäväni tarkoittaen elämääni teini-ikäisiksi ehtineiden tyttärieni kanssa. Joudun oikein pysähtymään ja hengähtämään. Miten sen nyt sanoisi hänelle, jonka lapset ovat hädin tuskin vauvantuoksusta kuoriutuneet ja tapittavat suloisilla silmillään "tätää", ja hokevat "syiin, syiin" tarkoittaen, että tädin on nyt heti otettava heidät syliinsä. Ei. Niitä hetkiä ei voi verrata keskenään. Tämä suloinen pallero sylissäni suttuisine naamoineen, tahmeine sormineen ja naurusta sikkuraisine kasvoineen ei voi ikinä herättää niitä tunteita äidissä tai naisessa, johon vain teini kykenee. Parhaimpina hetkinä - niinä sangen lyhyinä onnenkyyneleitä silmäkulmiin nostattavina tähtihetkinä onneksi pystyn muistuttamaan itseäni, että kyllä. Se elämä teinien kanssa voi olla myös ihanaa ja sykähdyttävää, mutta seuraavassa hetkessä sen turhautuneisuuden ja ärtyneisyyden sekä äärimmäisen hermoromahduksen lähestyessä kykenen hokemaan vain itselleni: " hillintää nainen, hillintää. Nuo ovat tulleet sinusta ja joskus aikanaan herättäneet yhtä ihastuttavia huokauksia sinussa kuin hetki aiemmin tuo suloinen, vauvalta tuoksuva pallero. Ja jos nyt oikein kovasti pinnistelet, muistat kyllä, että rakastat heitä enemmän kuin mitään."

Joskus muistan aikanani saaneeni osakseni hymähdyksiä, kun tuskailin ja päivittelin leikki-ikäisten tyttärieni toilailuja " Odotapa vaan , kun ne kasvavat. Tuo ei ole vielä mitään. Pienet lapset, pienet murheet. Isot lapset, isot murheet". Tai vaikka näin: " Voi, niin ikävä tuota aikaa, kun lapset olivat pieniä. Voi, kun pääsisi takaisin siihen aikaan. Nyt nämä on jo niin itsenäisiä, että eipä paljon näy eikä kuulu.." Eikö kuulostakin tutulta? Silloin se ei kyllä lohduttanut lainkaan, kun oli aivan nääntynyt valvotuista öistä, sairaskierteistä tai tarhaan ehtimisstressistä. Mutta kyllähän kokeneemmat aina tietää paremmin. Ei sille voi mitään. Niinpä ajattelin, että "hauskuutan" (tai pelottelen) teitä pikkulapsiruuhkavuosia eläviä äitejä ja isejä ja maalailen teille kuvausta tästä omasta teiniarjestani. Ottakaa se oma pieni pallero vaan halaukseen ja nauttikaa siitä hetkestä. Aika kuluu äkkiä...

Teini ja oma huone

Kulkeminen teinin huoneeseen on aina vain omalla vastuulla. Koskaan et tiedä millä tuulella vastaanotin on siellä.

Koputat varovasti oveen. Vastausta ei kuulu tai jos hyvin käy äreä "NOH". Raotat ovea. Teini lojuu useimmiten velttona sängyllään, napit korvissa mutta AINA puhelin kädessään. Alkaa suht tyypillinen dialogi seuraavanlaisesti. "Oletko tehnyt läksyt?" "Ei kuulu sulle". En lannistu. "Oletko syönyt tänään mitään?" "Ei kuulu sulle". Jatkan vieläkin senkin uhalla, että aistin jo tulossa olevat tunteenpurkaukset.. "Onko jotain tapahtunut, kun olet noin äreä?" "Mitä hittoo sä aina tenttaat. Anna mun olla rauhassa"..No, ajattelin että noudatan Sinkkosen kasvatusvinkkejä ja osoitan välittämiseni kysymällä kuulumisia. Toiseen kertaan...

"Meneminen teinin huoneeseen on kuin menisi Ikeaan. Käyt vain pistäytymässä ja lähtiessäsi sinulla on 6 lasia, pari mukia, 2 kulhoa ja lautasta, nippu ruokailuvälineitä ja pari pyyhettä".

Ei jaksa muistaa kuinka monta kertaa olet niistä sanonut...

Teini ja koskettaminen tai huomion osoitukset

Tähtihetki: jos hyvin käy, saat käydä illalla suikkaamassa suukon poskelle tai toivottamassa hyvät yöt. Samalla saat sammuttaa valot ja tehdä pari muuta palvelusta, mutta mitäpä siinä tilanteessa ei tekisi. Palkinto kun on noinkin suuri. Sillä on elettävä pitkään. Mutta älä missään nimessä odota, että teini ikinä koskaan missään tilanteessa tulisi sinua halaamaan. Joskus, jos teinillä on esimerkiksi sydänsuruja (joka ei tietenkään ole mikään tähtihetki vaan valtakunnallinen maansuru ja maailmanloppu), saatat kyetä hänet sulkemaan syliisi vain sen vuoksi, ettei hän hysterialtaan ja koko vartaloa vavisuttavilta itkukohtauksiltaan tajua, että olet ottanut hänet halaukseesi. Kun tuo äkisti alkanut itkukohtaus yhtä äkisti päättyy, irrota salamannopeasti otteesi, jottei teinisi huomaa tulleensa höynäytetyksi tähän uskomattoman noloon tilanteeseen.

Muista vielä tämä: Jos yrität halata tai osoittaa hellyyttä julkisella paikalla, varaudu siihen, että teinin kuumottava ja pitkä viha laskeutuu yllesi ja seuraavaa kertaa saat odottaa...Älä siis koskaan etenkään julkisesti tai kavereiden kuulo- tai näköetäisyydellä alita teinin läheisyysvyöhykettä, joka vanhemman kyseessä ollessa on vähintäänkin metri. Vain rahan ojentamisen yhteydessä käsien hipaisu on sallittua.

Teini ja rahan käyttö

Mikään rahamäärä, jonka teini voi itseensä upottaa ja käyttää ei ole liikaa tai perusteetonta. Kaikilla kavereilla on ainakin sata kertaa reilummat mutsi ja faija, jotka ostavat aina uusinta ja parasta omilleen toisin kuin sinä ja sinun sniiduilut kaikessa mikä kuuluisi teinisi mielestä hänelle juuri nyt heti, koska kaikki muutkin. Kun pyydät teiniäsi tyhjentämään astiat tiskikoneesta tai ottamaan osaa muihin kotitöihin, hänellä ei luonnollisestikaan ole siihen aikaa, koska on ihan sikana kokeita ja läksyjä. Mutta jostain kumman syystä hänellä löytyy aina aikaa surffata erilaisissa verkkokaupoissa etsimässä milloin itselleen langattomia kuulokkeita, uutta puhelinta, talvikenkiä, takkia, laukkua, meikkejä.. you name it. "Pitäisi mauto (mopoauto) saada, koska siis hei, c' moon kukaan ei enää aja skoballa (skootteri)näillä keleillä ja mieti hei vähän, kuinka paljon aikaa sulla mutsi jäisi yli, kun sun ei tarvitsisi enää mua kuskata.." Perustelut löytyy aina. Olenkin miettinyt miksi sitä samaa energiaa ja mielikuvitusta ei esimerkiksi koskaan käytetä reaaliaineen kokeen vastauksissa. Ne olisi taatusti opettajankin mielestä mielekkäämpää luettavaa kuin kahden sanan vastaukset "ei tietoo..".


Teini ja ruokailu

Jos joskus satut saamaan teinin kanssa yhteisen ruokailuhetken (muualla kuin hänen valitsemassaan ravintolassa), nauti niistä vaikkei niissä olisi mitään nautittavaa. Useimmiten se menee näin: "Kato mutsi, en mä nyt ehdi, kun mä meen syömään mun kaverin kaa" tai "Oon jo hei syönyt, heippa. Mä meen nyt" tai vähän huonompana päivänä verensokereiden ollessa jo aika lailla pakkasella: "Siis mitä p..kaa sä olet taas laittanut? Hyi,en syö" johon sanon, että no, maistaisit edes. Kun teini maistaa ja jatkaa syömistä ja kysyt vienosti, että noh, oliko hyvää, vastaus on suurin piirtein tätä:" Ihan ookoo. Mutta ei tätä kyllä lisää ottaisi.."

tai "Eikö täältä talosta löydy ikinä mitään kunnon ruokaa? Siis Saran/Maran/Miran kotona oli just sellaista ihan sikahyvää safkaa..." Aha. No menepä vaikka sitten sinne taas syömään. Tai "Miten sä äiti voit aina ostaa vaan tätä mehua/leipää/leikkeleitä/juustoa/ - ihan mitä tahansa tuotteita, joita on syöty iät ja ajat..kunnes tilanne onkin aivan yhtäkkiä muuttunut.."Siis ei kukaan tykkää näistä paitsi sinä. Voisit sä mitenkään kysyä ens kerralla, kun menet kauppaan, että mitä ME halutaan?" Hmm..harkitsen asiaa.

Ja vaikka mikään ei koskaan oikein kelpaa tai hyvin monesta asiasta marmatetaan, niin on perin kummallista, että kaikki kyllä katoaa kaapista ja salaman nopeasti. "Äiti, voisit sä ostaa taas niitä välipalapatukoita?" "Justhan mä ostin eilen", sanon. "Kaksi pakettia. Mihin ne oikein on kadonneet?" tai kun olet koko viikonlopun tehnyt erilaisia ruokia ja tulet maanantaina töistä kotiin, niin nälkäinen teini tulee vastaan paiskoen ovia:" tääl ei oo mitään ruokaa" johon vastaat kummissasi "enkös juuri eilen tehnyt teille pastaa - mihin se nyt on joutunut?" ja samalla, kun sanot tämän, huomaat kasan likaisia astioita altaassa. Jaahas. Täällä on siis ruokittu enemmänkin suita, kuin olit ajatellut...

Voih, esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon. "Teini ja minäkuva", "Teini ja seurustelu", Teini ja puhelin", "Teini ja kielenkäyttö"...Vastahan tässä pääsi alkuun. Ehkä jatkan taas tästä sopivan hetken tullen ;)

Teini siis elää ihan uskomattomassa itsekeskeisyyden kuplassaan. Kun sen ymmärtää, elämä teinin kanssa on itse asiassa suht helppoa. Jos muutaman vuoden tässä odotat, etkä nosta mitään sellaista asiaa esille, jossa teini joutuisi ulos tuosta kuplastaan (ja syydät rahaa joka suuntaan), niin kaikki menee ihan hyvin. Vai oliko se sittenkään vanhemman tehtävä? Vai olikohan se Sinkkosen viesti "rajoja ja rakkautta - vanhemman tärkein tehtävä on tuottaa lapselle pettymyksiä, jotta hänestä kasvaa kypsä aikuinen". Tätä olen yrittänyt noudattaa - ja voin kertoa, että se ei ole helpoin tie. Mutta se kannattaa. Niitä pilkahduksia näkee jo aika ajoin. Juuri silloin, kun olet vaipumassa epätoivoon tai kaiken nielevän raivon valtaan. Teini osaa yllättää. Jossain pinnan alla sykkii sittenkin jo aika mageen tyypin sydän ja ajattelevat aivot. Saatat huomata, että oletkin kasvattamassa aika huikeaa yksilöä, josta on kuoriutumassa aivan mieletön helmi. Kaikki helmet vaativat hioutuakseen aikaa, vaivaa ja koettelemuksia.

Jaxuhalit kanssasisarille ja -veljille <3.