Lepo ja mieli.

Ostin enkelikortit joitakin vuosia sitten. Lohdutukseksi. Toivoksi. Huvin vuoksi. Siitä lähtien minulla on ollut tapana ottaa kortit uuden vuoden vaihtuessa uudelle vuodelle - niin itselleni kuin läheisillenikin. 

Muistan vuosi sitten kuinka nostamani kortit hämmensivät minua. Miksi tarvitsisin lepoa? Miksi minun tulisi keskittyä itseeni, mieleeni ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja jaksamiseen. En minä tällaisia enkeleitä tai voimakortteja kaivannut - en todellakaan. Olinhan omasta mielestäni erinomaisessa tilanteessa. Sopivan kiireinen yrittäjä-äiti, jonka ansaittu ja moneen kertaan koronan takia siirretty Thaimaan loma siinsi jo kulman takana ja lomalta paluun jälkeen kevättä kohden täyttyvä kalenteri tuntui poistavan pitkään jatkunutta epävarmuutta ja loi turvallisuuden tunnetta.

Kunnes kaikki voi hetkessä olla toisin. Loma toi enemmän stressiä sairasteluineen ja lisääntyvine korona-rajoitteineen. Piti pelätä koko loman ajan a) sairastammeko koronaa b) sairastummeko siihen c) selviämmekö seuraavasta testistä d) pääsemmekö ensin sinne e) lopulta sieltä kotiin. Se loma ei palauttanut. En tuntenut levänneeni kotiin tultuani vaikka kuvia kun katsoo jälkkikäteen, sitä ei huomaa mistään. 

Eikä mennyt sen jälkeen kauan, kun kohtalo puuttui peliin ja lensin hevosen selästä maneesin seinään. Nyt tiedän miltä kolarissa olleelta tuntuu. En ole koskaan ennen kärsinyt niin kovista kivuista kuin tänä talvena ja keväänä. En ole vieläkään täysin parantunut vaan sisäinen ruhje jäi pakaraan ilmeisesti pysyvästi.

Ja siihen samaan syssyyn korona. Kahden kuukauden karmea yskä ja väsymys. Samanaikaisesti vuosien suorittaminen ja moni muu henkilökohtaiseen elämään osunut vaikea asia vei minut uupumuksen porteille. 

Vahvat eivät sorru. Minä(kin) jouduin myöntämään itselleni tappion ja turvautumaan terapiaan. Se oli vaikeinta myöntää itselleni. Olin pohjalla. Yksin en nousisi. Kivut ja liikkumattomuus veivät viimeisetkin endorfiinin ja serotoniinin rippeet aivoistani ja näin jälkeenpäin en muista viime keväästä juuri mitään muuta kuin sen kaamean olon kun kaikki oli vain turtaa, harmaata tai todella mustaa. Parisuhde natisi, lapsien kanssa oli raastavaa. En halunnut tavata ketään. Olla vain ja vajota yksinäisyyden kuplaan. Masentua lisää.

Töiden rippeistä yritin huolehtia vaikka tietenkään ne eivät yltäneet sille tasolle, jolle olisin voinut terveenä ja hyväkuntoisena päästä. Mutta onneksi en surrut taloudellista tilaa tai rahaa. Tiesin, että selviän siitä jotenkin.

Pikku hiljaa terapian ja itsetutkiskelun ja muiden keskustelujen myötä aloin nähdä aavistuksen värejä. Muistan edelleen sen hetken, kun tunsin ensi kertaa iloa tai läikähdyksen jotain muutakin kuin harmaan angsteja. Toukokuinen Kyproksen matka paransi pihiseviä keuhkojani ja aloin tervehtyä ja pääsin liikkumaan. Sillä on valtavan suuri merkitys henkiselle tasapainolle ja mielen voinnille. Sen ainakin tänä vuonna opin. Ja paljon paljon muuta.

Sanotaan, että jokainen tarvitsee vähintään yhden ihmisen rinnalleen joka uskoo sinuun silloinkin, kun itse et usko. Ammatillinen itsevarmuuteni oli murentunut palasiksi alkuvuoden epäonnistumisten ja saamattomuuden aikana, enkä unohda koskaan niitä kollegoita, jotka silloin astuivat esiin ja auttoivat näkemään itsessäni jotain sellaista mitä en itse osannut enää nähdä. Valo alkoi tulla taas esiin. Enkä voi olla kiittämättä puolisoani siitä, että vaikka vuosi ei ole ollut meille helppo, olen saanut kaataa omaa tuskaani sinunkin kannettavaksesi ja olet voinut toimia minulle sekä peilinä että olkapäänä sitä tarvitessani.

Niin. Näin jälkeenpäin vuotta taakse päin peilatessani, voin sanoa, että ne kortit olivat oikeassa. Minun piti käydä todellakin pohjalla oppiakseni monta todella tärkeää läksyä. Levosta ja mielen hoitamisesta on tullut konkreettisella tavalla tärkeää. Olen empaattisempi ja hyväksyvämpi niin itseäni kuin muitakin kohtaa monellakin tapaa. Toisaalta olen tullut todella tietoiseksi ihmisistä, tilanteista ja asioista, jotka ovat toksisia minulle. Olen tehnyt elämäni suuntaa mullistavia päätöksiä ennen kaikkea omasta itsestäni käsin. En halua enää vain miellyttää kaikkia tai olla huomioonottava toisia kohtaan jos huomaan, että olen aina vain se antaja, en koskaan saaja. Luopuminen on toisinaan kivuliasta mutta olen itselleni rakkaampi kuin koskaan ennen. Olen tullut tänä vuonna enemmän minuksi kuin tajusinkaan.

Loppuvuosi on sen sijaan ollut kuin huumaavaa menestyskulkuetta. Asiat kotona ja perheen jäsenten kesken ovat alkaneet löytää paikkaansa ja tunnen, että olen vihdoin saamassa myös viimeisimmänkin tyttäreni takaisin teinihelvetistä. Vanhemmat tyttäret puolestaan ovat myös monellakin tapaa kypsyneet ja itsenäistyneet. Heistä alkaa nähdä millaisia heistä tulee ja voin olla ylpeä heistä kaikista. 8 vuotta tässä onkin mennyt myrskyn silmässä….

Myös työelämässä olen saavuttanut sellaisia asioita ja päämääriä, joihin en edes tiennyt kykeneväni. Olen löytänyt paikkani enkä enää kyseenalaista itseäni muiden huippujen joukossa. Tiedän missä olen hyvä ja mitä kykenen antamaan myös muille. Siitä tunteesta ja sen varmuudesta olen sanoin kuvaamattoman kiitollinen vuosien epävarmuuden kanssa kipuiltuani. Huijarisyndrooma ei enää vaivaa. Olen löytänyt myös uusia mielenkiinnon kohteita, joita kohden olen menossa ja haluan ammentaa enemmän ja enemmän. On huikeaa päästä tekemään joka viikko asiakkaiden kanssa eräänlaisia ihmeitä ja nähdä oma kättensä jälki. Merkityksellisyyden kokemus lienee kai se oikea sana tätä tunnetta kuvaamaan. 

Joten ehkä juuri siksi tässä kohtaa tämä Haloo Helsingin joulubiisi puhuttelee.

”Valkoinen maa, lunta sataa. 
Tässä mä seison takki auki vaan. 
Tämä vuosi, joitain suosi enemmän.
Valkoinen maa, antaa sataa
Tahtoisin päästä sua halaamaan
Tänä vuonna tämän joulun kanssas jaan
Joka päivä yritän sen ymmärtää
Ja se rikkaus joka kuuluu elämään
Sitä silmillä pysty mä en näkemään
Kuinka tää kaikki joskus häviää..." 

En olisi ikinä arvannut miten rankka mutta toisaalta äärettömän huikea vuosi tästä vuodesta 2022 tulisikaan. Lepo & mieli. Niitä todella tarvitsin matkaevääksi. Jännä nähdä mitä vuosi 2023 tuokaan tullessaan. Alustavasti ensi vuoden kortit näyttäisivät siltä, että suht samalla teemalla jatketaan. Uni & keho nousivat jo esiin...

Ihanaa ja palauttavaa loppuvuotta rakkaat ❤️