Tympeää asiakaspalvelijaa tekee mieli ojentaa tai vähintään sanoa miten hänen kannattaisi jatkossa asiakkaita palvella, jotta kukaan hänen kanssaan haluaisi asioida jatkossa. Tarjoilijan esittämään kysymykseen "Miltä ruoka maistuu?" vastaat rehellisesti ja varsinkin, jos annoksesi ei vastaa odotuksia. Jos jossain ostamassasi tuotteessa on vika,et epäröi tarttua luuriin tai mennä palauttamaan /vaihtamaan tuotetta. Jos jokin instassi tai virallinen taho ei noudata ohjeita tai toimivat mielestäsi väärin tai epäoikeudenmukaisesti/epäasiallisesti tai muuten epäammattimaisesti, olet valmis nousemaan barrikadeille hyvän (ja vaikka vähäpätöisenkin) asian puolesta. Kaiken kaikkiaan olet herkempi sanomaan niin EI kuin vastaankin, jos tarve vaatii. Tiedät oikeutesi.
Etuilevien mummojen, kiroilevien nuorten ja muidenkin kanssaihmisten epäasialliseen käyttäytymiseen tekee mieli puuttua - eikä pelkästään tee mieli, vaan huomaat yhä enenevissä määrin puuttuvasi. Mikä oikeus kenellekään on etuilla ketään toista missään? On eri asia, jos haluat tarjota vaikka paikkaasi jonossa ikäihmiselle tai henkilölle, jolla on vähäinen määrä ostoksia, mutta arvaas olla, jos sen joku tekee kysymättä lupaa. Kiehahdat välittömästi. Tai entä silloin, kun joku astuu kantapäillesi tai törmää sinuun ruuhkassa eikä pyydä anteeksi? Tai ei avaa ovea edestäsi, jos näkee sinun kantavan raskaita kasseja. Tai vievän parkkipaikan nenäsi edestä.
En edes mene puhumaan nyt puolisosi tai lastesi tekemisistä tai ennemminkin tekemättä jättämisistä. Se on loputon suo..ja hyvin ärsyyntymisherkkä puheenaihe. Noh, kaikki te äidit ja vaimot tiedätte kyllä tasan tarkkaan mistä puhun. Kaikesta. Jok´ikinen päivä. Eikö? Samat asiat toistuvat, joita pitää toistaa. Ja toistaa. Jankuttaa. Nalkuttaa. Muistuttaa. Eikä mitään tapahdu. Ennen kuin räjähdät. Tai nykyään - kun räjähdät. Ja se tulee toisinaan hyvinkin nopeasti, jo - eikö vain?
Onko meistä tulossa vanhoja, äkäisiä tai olemmeko me vain tässä iässä oikeutetumpia tuomaan kokemuksen sävyttämän mielipiteemme esiin? Vai onko vain tämä aika tehnyt meistä kaikista entistä vaativampia? Niin asiakkaina kuin ihmisinäkin.
Jostain syystä uskon tämän ärsytyskynnyksen madaltumisen liittyvän ikäämme. Meillä keski-iän kynnyksellä ja sen ylittäneillä on vain kaikessa jo niin paljon enemmän itsetuntoa, kokemusta, varmuutta ja tahtoa, että uskallamme sanoa ääneen ne asiat, joista nuoremmat vain vaikenevat. Tai sitten sietokykymme ja kapasiteettimme kestää ärsytyksen aiheita ovat vain tulleet täyteen. Me raivaamme elämästämme pois niitä asioita, jotka kuluttavat voimiamme ja vievät energiaamme. Kaipaamme ja vaalimme niitä, joilta saamme energiaa. Koskee se sitten ihmisiä, asioita tai esineitä. Konmaritus on muodissa ja yli nelikymppinen tekee sitä myös tuttavapiirinsä osalta. Aikaa ja energiaa ei yksinkertaisesti riitä kaikille eikä tässä iässä jaksa enää teeskennellä yhtään joten miksi sitä pitäisi tuhlata niihin, joilta ei itse saa mitään?
Anteeksipyytelyjen aika on siis ohi. Enkä tarkoita kirjaimellisesti. Me tässä iässä kyllä osaamme pyytää myös anteeksi, jos sille on paikkansa. Jos siis kävisi niin, että olisimme väärässä. Mutta toisaalta emme tunne omantunnon tuskia vaikka räjähtäisimme siellä parkkipaikalla sille tuntemattomalle, joka vie nenämme edestä sen viimeisen paikan. Tai sille, joka kiilaa törkeästi eteemme ruuhkassa saaden meidät lyömään jarrut pohjaan. Tai sille, joka moukkamaisuuttaan ei osaa alkeellisimpiakaan käytöstapoja.
Niin - meitä ärsyttää aika moni asia. Ihmiset ylipäätään. Monesti. Kiintiömme tulee jo usein yhden päivän aikana täyteen - etenkin, jos joudumme olemaan hyvin sosiaalisia. Ei nuorempana ollut tällaista. Sitä jaksoi miten paljon tahansa. Nyt huomaa monesti kiireisen ja sosiaalisen viikon jälkeen, ettei muuta kaipaa kuin rauhaa, yksinoloa tai vain läheisimmät ihmiset lähelleen. Liika on siis liikaa. Onko syynä siis se, että kuormittuu helpommin ihmisistä kuin aiemmin? Vai onko kärsivällisyys ihmisten erilaisuudelle vain vähentynyt?
Vai pitääkö myöntää, että minusta on tulossa vanha, äkäinen akka? Jota toisinaan vaan ärsyttää kaikki. Niin asiat kuin ihmiset. Sellaiseksiko tämä keski-ikä minua muovaa? Nyt kaivataan kiivaasti kanssasisarten lohtua ja tukea. Oletteko keksineet tähän pulmaan lääkettä? Ja jos, niin kertokaa se hyvät ihmiset. Ennen kuin on liian myöhäistä. Vai onko se vain loman tarvetta?
Kiitos ja anteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti