Neljät hautajaiset & yhdet häät - vai sittenkin muunlainen vuosiyhteenveto?

Se on taas se vuodenaika, jolloin jokainen käy läpi kulunutta vuottaan ja summaa sen antia. Pohdin äsken autoa ajaessani, että otsikoksi sopisi hyvin alkuvuodesta puolisoni enteellisesti lausutut sanat "niinköhän tästä vuodesta tulee neljät hautajaiset ja yhdet häät -tyyppinen vuosi?" Ja uskokaa tai älkää, mutta niin kävi. 

Vuoteen on siis mahtunut suurta surua, joskin myös suurta iloa, vaikka jossain kohtaa varsinkin näin loppuvuodesta on tuntunut, että koko vuosi oli enemmän tai vähemmän vastoinkäymisiä, väsymystä, ylikuormitusta, ketutusta ja pettymyksiä täynnä - häistäkin huolimatta. Osa koronan aiheuttamaa, osa vain matkan varrella kumuloitunutta taakkaa. 

Olisin siis hyvnkin saattanut kirjoittaa tämän tekstin aika ankeassa sävyssä. Jopa sellaisena, että hyvä, kun tämänkin vuoden saa pian kuopata. Onneksi pysähdyin ensin selaamaan kännykän muistojani ja vuoden aikana taltioituja hetkiä. Mielipiteeni, näkemykseni ja oikeastaan koko olotilani muuttui. Tajusin, ettei aina omiin ajatuksiin voi luottaa. Mustuneempi mieli haluaa muistaa vain ne ikävät asiat ja hetket. Ja kuten Seela Sellakin elämänohjeekseen tänään Hesarissa antoi "kun alkaa liikaa käpertymään omiin negatiivisiin ajatuksiin tai masentua, on syytä kääntää katse poispäin itsestä ja tarttua johonkin kiinnostavaan". Siinä piilee elämänkokemuksen kautta tullutta viisautta.

Alkuvuosi alkoi töiden osalta rauhallisemmin. Olihan korona jälleen pyyhkinyt kalenteria hieman tyhjäksi ja etätyöt sekä huikea talvi mahdollistivat muun muassa kotimaan matkailua ihanissa kohteissa - Kuusamo, Vuokatti, Tahko..ja tulihan sitä hiihdettyä ja lasketeltua mielin määrin niin lasten kuin puolisonkin kanssa.Miksi olin unohtanut nämä hetket? Vaikka taloudellinen huoli vielä tuolloin painoi, oli töitä kuitenkin sen verran, että sitä tiesi selviävänsä ja etäilyyn oli jo tottunut. Kyllä Suomi on kaunis, myös paukkuvien pakkasten ja hankien keskellä. Ja lisääntynyt valo auttoi taittamaan jälleen vuoden vaihteessa vielä mielialaa laskeneen kaamosmasennuksenkin.

Kevättä kohden hääsuunnittelut lähtivät antaumuksella käyntiin ja toivat kaivattua iloa äkillisten suru-uutistenkin keskelle. Töitä oli runsaasti ja maailma alkoi näyttää jälleen siltä, että se avautuu taas ja korona kurimuksesta päästään, kun rokotukset lähtivät hyvin käyntiin. Luottamus tulevaan oli vahva ja kevät olikin iloista, liikunnallista ja energistä aikaa, vaikka menikin pääasiassa etäillen.

Kesäkuussa jopa valmennuksia ja asiakastapaamisia alkoi pikku hiljaa saada tehdä livenä ja ihmisten näkeminen toi kauan kaivattua sosiaalista iloa, joka jatkui vielä kesälomienkin jälkeen.

Omat polttarit kesäkuun puolessa välin, juhannuksen vietto ystävien kanssa Ahvenanmaalla ja pitkän kesäloman odotus antoivat ihania muistoja, vaikka läheisen poismeno juuri polttareiden aattona yrittikin tummentaa päivän sävyjä ja fiilistä.

Alkava loma oli jo nurkan takana ja auto melkeinpä pakattuna mökille lähtöön, kun tyttäreni vakava onnettomuus tapahtui vain päivää ennen hänen 18-vuotissyntymäpäiväjuhliaan. Onnettomuuden jälkiseurauksia on hoidettu koko syksyn eikä vieläkään tyttö ole täysin kunnossa, mutta kiitollisuus siitä, että hän on yhä joukossamme on silti päällimmäinen tunne. Loma meni siis vaihtelevasti ja jo loman aikana saimme alkaa jännittää häiden kohtaloa koronan uuden aallon kynnyksellä. Ja näinhän siinä kävi, että hääjuhlat saimme perua vain 1,5vkoa ennen hääpäivää. Niin pienestä oli lopulta kaikki kiinni, ettei isoja juhlia saatu, mutta naimisiin päästiin ja ihanalla häämatkalle. Olihan se mahtava päivä - juuri sellainen, kuin olin toivonutkin. Aitoa iloa ja onnea ja läheisten kesken vietetty. Siitä olen erityisen kiitollinen tälle vuodelle.

Syksyä leimasi aivan järjetön kiire ja töiden kasautuminen. Aiemmat muutokset, asiakkaiden siirrot, koronan talttuminen syksyn alkaessa aiheuttivat ennen näkemättömän hektisyyden, jonka jälkiseurauksia yhä hoidan. Yhdenkin viiden viikon työjakson saldona kertyi yli 320h tehtyä työtuntia. Kaikki muu kärsi ylipitkien päivien, huonosti nukuttujen öiden ja stressaantuneen äidin ja vaimon olemuksesta. Asiakkaat ja työ saivat kaiken, muu piiputti. Hyvä, ettei käynyt huonommin. Jotain kertoo sekin, että syyskuun loppupuolen jälkeen en ole yhtään pitkää blogitekstiä kyennyt kirjoittamaan. Kaikki on annettu toisaalle. Ei sellaisessa hektisyydessä kykene olemaan luomaan saati tuijottamaan koneen ruutua yhtään ylimääräistä minuuttia - niiden välillä 13-14h pituisiksi päiviksi venyneiden lisäksi. Jossain kohtaa tuntui kyllä, että kohta pamahtaa joko pää tai kroppa. Molemmat kesti suht hyvin vaikka nyt onkin tämä loppuvuoden kaamosmasennus vallannut mielen ja keho ottanut takaisin sitä mitä antoi. Myös pientä kremppaa on ollut, kun kortisoli poistuu. Luonnollista, mutta kurittaa hermoja, koska haluaisi niin ottaa takaisin menetettyä aikaa ja käyttää sitä itsensä hoitamiseen, kuntoiluun ja energiseen oloon ja se on yhä viipyillyt matkalla. Silti olen kiitollinen siitä, että muistin ottaa pieniä palautumisen hetkiä sinne tänne, jotka auttoivat jaksamaan. Kylmä vesi ja avannossa käynti on ollut yksi pelastukseni. Metsä on ollut toinen. Jos en muuta ehtinyt, niin pakenin vartiksi veteen tai metsään. Luonto antaa voimaa.

Mutta kuten huomaatte - vuotta on selkeästi leimannut se, että kaikkien ihania juhlienkin ja kohokohtien alla on ollut epävarmuutta loppuun asti, jopa äkillisiä, shokeeraavia tilanteita, jonka vuoksi aidon ilon ja onnen tuntemukset ovat olleet kortilla tai ainakin vaaka-laudalla. Vuoristorataa. Huippuja ja jyrkkiä laskuja, mutkia ja vauhtia.

Kaikesta huolimatta vuoteen on mahtunut enemmän hyvää kuin huonoa ja näen sen kaikki mahdollisuudet. Aivan kuten minä tuossa kuvassa. Katse on valoon. Tiedän, että selvisimme tästäkin vuodesta. Sen koettelemuksista - ennen kaikkea menetysten ja onnettomuuksien osalta, mutta myös toisesta etävuodesta ja pettymyksistä mitä korona aiheuttikaan. Ammatillisesti tämä on ollut tähän astisen elämäni hienoin vuosi. Olen oppinut, kehittynyt ja kasvanut ihmisenä ja ammattilaisena enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä. Tiedän, että olen oikealla matkalla vaikka olenkin yhä sen alussa. Eikä tätä voi kaupallisestikaan moittia rauhallisesta alkuvuodesta huolimatta. Vielä jännitän tuleeko tästä jopa oman yrittäjyteni paras vuosi tähän mennessä. Olisihan se jotain. Vaikeuksista voittoon. Ylpeänä, mutta ei ylpistellen. Koska minä tein sen kaiken. Voin suunnata katseen peiliin kirkkaana. Vaikka pettymyksiä ja tappioitakin on koettu, olen silti oman elämäni voittaja. 

Vuosi 2021 on pian paketissa ja voin sanoa, että siinä oli hetkensä, joita tulen kaipaamaan ja muistelemaan vielä vuosia, mutta siinä oli myös synkkääkin synkempiä sävyjä, surua, pelkoa, menetystä, joista kaikesta en ole vieläkään täysin päässyt yli ja joihin myös tulen palaamaan. Yhtä vuoristorataa. Sitä tämä vuosi 2021 oli. Vähempikin riittää ensi vuonna, kiitos.

En malta odottaa mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Jotenkin minulla on siitä ihan erilainen tunne kuin oli tästä vuodesta. 

Olen päättänyt, että nyt en tee mitään itseni, puolisoni tai perheeni kustannuksella.  Vähempikin riittää, koska todisteet on nyt annettu. Itsetuntemukseni on parantunut huikeasti ja voin luottaa siihen, että pystyn, osaan, voin ja tiedän mitä haluan.Aion myös pitää ensi vuonna parempaa huolta ennen kaikkea itsestäni. Tänä vuonna olen opetellut syömään terveellisemmin, joskin välillä stressin ollessa pahimmillaan, olen niistä lipsunut. Silti olen myös tehnyt jotain oikein, kun aloitin vakiokäynnit fyssarilla. En tiedä miten olisin jaksanut, jos kivut olisivat olleet osa jokaista päivääni kuten vaikka vuotta aiemmin. Siitä pidän siis kiinni. 

Joten anna tulla vuosi 2022! Olen valmis kohtaamaan Sinut. 

Oikein riemukasta ja ihanaa Uutta Vuotta 2022 rakkaat ystävät. Olkoon se teille armollinen & juuri sellainen, kuin te sen haluatte olevan.